5. – 6.3.2020TechDays-tapahtuma, Messukeskus, osasto 3a27
Tuo meille data-aiheinen haasteesi ratkaistavaksi. Rakennamme luonnoksen ratkaisuun tarvittavasta arkkitehtuurista sekä laadimme yhdessä alustavan suunnitelman asian viemiseksi eteenpäin. Kaikille osastollamme arkkitehdin haastaneille tarjotaan lisäksi puolen päivän workshop, jossa tarvittavaan arkkitehtuuriratkaisuun, teknologiaan sekä prosesseihin voidaan paneutua vielä syvällisemmin.
Jos samaan ajankohtaan osuu enemmän osallistujia, kuin vapaita paikkoja, Cloud1 valitsee osallistuviksi haasteiksi ne, joissa on eniten datapulmaa ratkottavaksi.
Viime aikoina Cloud1:lla olemme keskustelleet paljon reiluudesta. Mitä sana reilu merkitsee meille, entä miten reiluus näkyy päivittäisessä työssä?
Reiluus on yksi meille keskeisistä arvoista. Se merkitsee sitä, että jokaisella on samat mahdollisuudet, yksilölliset tarpeet huomioidaan ja kaikkia kohdellaan tasapuolisesti. Asiakastyössä reiluus näkyy siten, että ehdotamme asiakkaillemme vain sellaisia ratkaisuja, joista voimme olla ylpeitä. Koska jokaisen yrityksen tarpeet ovat erilaiset, on harvoin yksi ja sama ratkaisu paras kaikille.
Reilu dataratkaisu on tänä vuonna teemana myös TechDays-osastollamme.
Datan käyttöön liittyviä arkkitehtuurihaasteita TechDaysin aikana ratkaisee:
Marko Oja, Marko Lång ja Saska Saarioja
Sanna Uusimäki, Joonas Soukki ja Patrick Ståhl.