Norrin ostaa göteborgilaisen tiedolla johtamisen erikoisosaajan Mindcampin. Yrityskauppa on osa Norrinin tavoitetta kasvaa yli 30 prosenttia vuodessa Ruotsissa.
Norrin vahvistaa yrityskaupalla asemaansa nopeasti kehittyvällä Göteborgin teknologiamarkkinalla Ruotsissa.
Kyseessä on Norrinin toinen merkittävä yritysosto Ruotsissa. Norrin kertoi ostaneensa Tukholman alueella kasvavan BizOnen marraskuussa 2025. Norrinin asiakkaita Ruotsissa ovat muun muassa Boliden, Kicks, Martin & Severa, Skanska, Tempcon Group ja Östgötatrafiken.
Tavoitteena 30 prosentin kasvu
Mindcamp on tiedolla johtamisen ja kehittyneen data-analytiikan erikoisosaaja. Yhtiö työllistää noin 40 data-, BI- ja tekoälyasiantuntijaa ja sen liikevaihto on noin viisi miljoonaa euroa.
“Olemme tehneet nopean siirtymän tekoäly-yhtiöksi. Se on meidän kokoiselle yritykselle mahdollista. Nyt ketteryytemme ja käytännön tekoälykokemuksemme yhdistyy Norrinin kykyyn toimittaa yritystekoälyn ratkaisuja laajassa mittakaavassa. Se avaa kasvunäkymän, joka kantaa meidät pitkälle ja nopeammin”, Mindcampin toimitusjohtaja Wiko Law sanoo.
Yrityskaupan jälkeen Norrin kykenee tarjoamaan Ruotsissa palveluitaan data-alustoista ja datan hallinnasta analytiikkaan, tekoälyratkaisuihin, liiketoimintaprosessien kehittämiseen ja muutosjohtamiseen.
“Kasvumme perustuu parhaiden osaajien rekrytoimiseen. Göteborgin alue on Tukholman rinnalla erittäin mielenkiintoinen kasvukeskus. Täällä yhdistyvät vahva teknologiaosaaminen, teollinen liiketoiminta ja nopeasti kasvava kiinnostus tekoälyn käytännön hyödyntämiseen”, Norrinin toimitusjohtaja Seppo Kuula sanoo.
Norrin työllistää noin 250 asiantuntijaa, ja yhtiön liikevaihto ylittää 30 miljoonaa euroa tänä vuonna. Ruotsin toimintojen osuus tästä on noin seitsemän miljoonaa euroa.
Asiakastarve muuttuu nopeasti
Tekoäly muuttaa juuri nyt sitä, millaisia kumppaneita yritykset tarvitsevat teknologian ja liiketoiminnan kehittämiseen.
Aiemmissa pilvi- ja tiedolla johtamisen murroksissa konsulttiyhtiö pystyi menestymään keskittymällä esimerkiksi data-alustoihin, analytiikkaan tai tiettyyn teknologiaan.
Tekoälymurroksessa yksittäisen teknologia-alueen erikoisosaamisen merkitys ei katoa, mutta ratkaisujen rakentamiseen, työtapojen ja liiketoiminnan sekä johtamisen tuen ympärille tarvitaan aiempaa laajempia palvelukokonaisuuksia.
“Yritykset tarvitsevat kumppaneita, jotka pystyvät tukemaan tekoälyavusteisen työn muutosmatkaa prosessien määrittelystä uuden työtavan työkaluketjun rakentamiseen”, Kuula sanoo.
“Meistä tulee entistä vahvempi kumppani asiakkaillemme, joiden tavoitteena hyödyntää datan, tekoälyn ja teknologiakehityksen mahdollisuudet liiketoiminnan merkityksellisessä muutoksessa ja kasvussa. Norrinin kanssa tämä on mahdollista tehdä kokonaisuutena alkaen suunnittelusta, kehityksestä ja käyttöönotosta aina pitkäaikaiseen operatiiviseen toimintaan ja jatkuvaan parantamiseen”, Law kertoo.
Norrinin asiakastyö perustuu luovaan ongelmanratkaisuun, creative engineering -ajatteluun, jossa liiketoiminnan ymmärrys yhdistyy luovaan insinööriosaamiseen ja teknologiakehitykseen.
“Yritykset, aivan kuten yksilötkään, eivät pysty löytämään olennaista tietoa tekoälyn informaatiotulvasta. Rakennamme Ruotsissa liiketoiminnan, yritysjohdon ja organisaation muutoksenhallinnan kokonaisuutta. Se on jo osoittanut arvonsa Suomessa, kun yritykset uudistavat toimintaansa tekoälyn aikakaudelle”, Kuula sanoo.
Lisätiedot:
Seppo Kuula
toimitusjohtaja, Norrin
+35840 370 0032
seppo.kuula@norrin.com